Sovellettu judo
Sovellettua judoa on Lahden Judoseuran toiminnassa ollut vuodesta 1999 lähtien. Sovelletun judon ryhmä on muodostunut pääosin Sylvia-kodissa opiskelevista kehitysvammaisista nuorista, mutta mukaan kaivataan judosta kiinnostuneita muualtakin.
Alusta lähtien mukana ollut hollolalainen Petri Kuusisto on kilpaillut
aktiivisesti ja voittanut neljä SM-kultaa sekä kahdeksan SM-mitalia. Petri
osallistui vuonna 2007 Shanghaissa pidettyihin Special Olympic´s
maailmankisoihin ja oli sarjassaan hienosti neljäs. Vuoden 2011 SO-kisoihin
Ateenaan Petri valmistautui huolella ja se näkyi myös tuloksissa. Petri oli
sarjassaan selkeä valtias ja nujersi neljä vastustajaansa puhtaasti
ipponvoitoilla. Petrin ohella 7 muuta suomalaisjudokaa nousi mitaleille. Suomen
saalis Ateenasta oli 8 mitalia, joista kaksi oli kultaa, yksi hopea ja 5
pronssia.
Sovelletussa judossa vahvoja paikkakuntia ovat Lahden ohella
pääkaupunkiseutu, Mikkeli, Kuopio, Lappeenranta, Tampere ja Pori, mutta
kiinnostus on kasvussa. Sovelletun judon on todettu niin Suomessa kuin monissa
muissakin maissa olevan erityisen hyvä liikunta- ja kuntoilumuoto
kehitysvammaisille. Judo on lisännyt monien kehitysvammaisten itsevarmuutta ja
omatoimisuutta ja tuonut ennen kaikkea uusia ystäviä ja mielenkiintoista
toimintaa.
Lahden Judoseurassa sovelletua judoa vetävät Ilkka Valtasaari 1.dan ja Hannu
Outakivi 3.kyu. Hannu on vuoden 2011 syksyn sivussa, koska on taivaltamassa
pyhiinvaellusreitillä kohti Espanjan Santiagoa.
Harjoitusajat:
Torstaisin 17.00-18.00 ja Perjantaisin 17.00-18.00
Lisätietoa:
