Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa ...

12.10.2014









Koiviston Heikillä oli sunnuntaina 10-vuotisbileet Kamppailuareenalla. Kusuttuina toistakymmentä kaveria, joista suurin osa astui tatamille ensimmäistä kertaa. Sivusta seuranneen mielestä se ei jää viimeiseksi. Sen verran hauskaa tuntui olevan.

Tatamisynttärit oli oiva oivallus yhdistää hauskanpito ja vauhdikas liikunta juuri sellaiseksi tapahtumaksi, joka oli judosta innostuneen Heikin (keltainen vyö kolmella natsalla) mieleen. Heikki pääsi pukemaan ylleen ykkösjuhlapukunsa judogin ja esittelemään lajia ja taitojaan kavereilleen.

Liikunnnallisesti taitavan Heikin kaveripiiri sopisi sellaisenaan judon alkeiskurssille. Taitoa ja intoa riitti, ja porukka malttoi kuunnella, mitä juhlapäivän judollisen ohjelman hienosti vetäneet Markus ja Miska Pyykkö opettivat ja näyttivät, eikä kuristakaan tingitty.

Synttäreiden alku vietettiin erilaisten palloleikkien ja judollisten perusliikeiden parissa. Myöhemmin siirryttiin itse asiaan, kun Markus ja Miska esittelivät judoheittoja ja Heikki pääsi näyttämään muutaman tokuiwazansa. Ogoshi ja polviseoinage onnistuivat hienosti. Sen saattoi Heikin taitojen ohella arvioida myös siitä, että Pyykön veljesten pikkusiskolla Julialla oli Heikin ukena kavot hymyssä kuzushista  tatamin pintaan asti.

Tatamilla kannattaa muidenkin vanheta!