Ensikertalaiset yllättivät sovelletun SM-kisoissa

16.5.2016

Mitalistit yhteispotretissa. Edessä Sonja Salakka ja Essi Metsänen, takana Jaakko Mäenpää ja Petri Kuusisto.
Mitalistit yhteispotretissa. Edessä Sonja Salakka ja Essi Metsänen, takana Jaakko Mäenpää ja Petri Kuusisto.
Kuvassa koko Lahden sovelletun kilpailijajoukko.
Kuvassa koko Lahden sovelletun kilpailijajoukko.

Lahden Judoseuran sovellettun judokat saavuttivat Oulun SM-kisoissa kolme hopeaa ja yhden pronssin. Positiivisin yllätys oli kahden ensikertalaisen, Sonja Salakan ja Essi Metsäsen menestys elämänsä ensimmäisissä judokisoissa. Sonja otti sarjassaan hopeaa ja Essi pronssia.

Essin ja Sonjan lisäksi mitaleille ylsivät Petri Kuusisto ja Jaakko Mäenpää. Molemmat ottelivat hopealle. Sarjavoitto oli Jaakolla lähellä, sillä hän hävisi Lappeenrannan Elmo Suurkuukalle vain 1-0 ja voitti Tikkurilan Henri Vierulan kahdella yukolla eli voittopistein 5-0.

Kun Henri kukisti Elmon pistein 7-0, hän voitti alle 73-kiloisten sarjan ja Jaakko jäi hopealle viidellä pisteellään.

Petri Kuusisto kävi perinteisen voittokamppailun Mikkelin Tuomas Venäläistä vastaan. Istahtamoinen ratkaisevassa väämnnössä koitui Petrin tappioksi, kun Tuomas pääsi ottamaan sidonnan, joka piti loppuun asti.

Petrin ipponvoitto Mikkelin Aleksi Luukkosesta oli tapahtumarikas, mutta Petri pääsi ottamaan nätin mattokäännön jälkeen pitävän sidonnan.

Sonja Salakka kävi jatkoajalle venyneen kamppailun Raision Hanna Summasta vastaan. Yhtään suoritusta ei tullut kummallekaan ja tuomarin päätöksellä Hannasta leivottiin voittaja pistein 1-0.

Sonja kuittasi tappionsa Mikkelin Jenni Pokkista vastaan ottamalla ipponvoiton 22 sekunnissa.

Essi Metsäsen tie pronssille oli alkaa tappiolla seurakaveria Ilona Lindroosia vastaan. Ilonaz pääsi heti ottelun alussa kaatamaan Essiin, mutta pisteitä ei herunut, koska Ilonalla oli kielletty kahvaote. Seuraavasta aloituksesta Essi pääsi kiertämään Ilonan oikealle puolelle ja tekemään näyttävän osotogarin, jolla tuli ippon 14 sekunnissa.

Essin toinen voitto tuli ipponilla Tikkurilan Tiona Luodosta. Siinäkään ottelussa Essi ei aikaillut, vaan pamautti vastustajansa tatamiin 26 sekunnissa. Ilona ainoa voitto tuli Tionasta, mutta sillä ei mitaleille noustu. Voittonsa Ilona ratkaisi vain sekunti ennen otteluajan päättymistä.