Kesätyöläisemme ovat työnsä tehneet

1.7.2016 klo 08:00

Meidän seuramme kesätyöläiset Miska Pyykkö ja Jasmine Aho jäävät ansaitulle lomalle työsuhteen päättyessä tänään 1.7.

Seuramme palkkasi kesäkuuksi kaksi työntekijää Miskan ja Jasminen PHLU:n järjestämän hankkeen rahoituksella. Miskan ja Jasminen työtehtäviin kuului muunmuassa leiritulien lajiohjaus, seuran junnu- ja oheistreenien veto, liikuntaleirien ohjaus sekä muu seuratyö (mm. seuran juhlien järjestelyt ja judosalin kunnossapito).

Liikuntaleirien suosio oli hämmästyttävä ja osallistujamäärä huikeat n.30 junnua. Tänä vuonna ansiokkaan mainonnan avulla tavoitettiin suuri joukko nuoria, joista osa saatetaan nähdä vielä syksyn peruskursseillakin. Miskan 2 tason valmentajakoulutuksesta hankitulta ohjelmointi osaamiselta saatiin taidonnäytteitä Miskan tehdessä itsenäisesti leiriohjelmat liikuntaleireille, jonka ohjelmanumeroista saatiinkin kiitosta jälkikäteen. Jasmine hoiti liikunntaleireillä ohjauksen lisäksi ensiapu hommia haavereiden sattuessa, mistä olikin korvaamaton hyöty, jotta haavereidenkin jälkeen pystyi pienen paikkailun jälkeen leiriä jatkamaan.

Vierumäen leiritulilla nähtiin perinteikäs judorasti jälleen kerran. Miska ja Jasmine innostivat urheilusta kiinnostuneita junnuja judorastilla jatkamaan judon pehmeällä tiellä ja syksyllä alkavalla peruskurssilla tullaankin näkemään varmasti leiritulilta judokipinän saaneita junnuja.

Miska ja Jasmine vetivät kesäkuun ajan junnuille judotreenejä sekä peruskuntokauden oheistreenejä, joista junnut lähtivät joka kerta kaikkensa antaneina kotiin. Judotreeneissä kävijämäärät olivat kohdillaan ja jokaisessa harjoituksessa saatiin hyvät randori väännöt aikaan.

Seuramme judosalin ollessa kovalla käytöllä kesällä piti myös sen mukainen kunnossapito löytyä, josta vastasikin kesätyöläisemme ja he puhdistivat tatamit ja muun ympäristön viikoittain. Muuta seuratyötä oli kesätyöläisillemme tarjolla seuramme 30-vuotisjuhlien järjestelyiden merkeissä.

Kesätyöläistemme Miskan ja Jasminen mielestä kesätyön antoisin asia oli liikuntaleirien ohjaus perusteena tähän oli seurajohdon tarjoama luotto siitä, että homma hoituu itsenäisesti ilman kaitsemista ja tämä kertoi sen, että työntekijöihin selkeästi luotetaan. Molempien mielestä oli hienoa saada harteillensa vastuuta ja vastuullisia tehtäviä, joita varmasti tulee vielä tulevaisuudessakin työtehtävissä. Tämä kokemus oli Miskan ja Jasminen mukaan mahtava ja molemmat saivat antoisan työkokemuksen, joka ei heti unohdu.