Ajankohtaista

Isorannan Manne on taas täksi kesäksi laittanut takapihansa ja peltoaukean valmiiksi nuorten fysiikkatreenejä varten.
Seuraavat treenit la 15.7. klo 13-15 ja ke 9.8. klo 17-18.30. Kokoontuminen Grillikioskilla 10 minuuttia ennen treenejä.
Ihan vaan että olisi helpompi seurata - listaa heinä-elokuun harjoituksis ja vetäjistä. Lasten harjoituksiin (myös niihin joissa ei vielä ole kenenkään nimeä) tulee aina ohjaaja. Jos aikuisten harjoitusten kohdalta puuttuu vetäjä, ylin vyö vetää. Ma, ti ja to ovet ovat auki harjoitusten alkaessa.
Liitteenä kesän harjoitusohjelma
Lahden Judoseuran sovelletun judon vetäjä Hannu Outakivi lähti helluntaina Sylvia-kodin Sylvia-talolta vaeltamaan kohti Orimattilaa ja sieltä aina Espanjan pohjoisosaan, pyhiinvaeltajien perinteiseen kohteeseen Santiago de Compostelaan. Hannun kohdalla kyse on jo toisesta pyhiinvaellusmatkasta samaan paikkaan. Vierellä kulkee espanjalaissyntyinen ystävä Francisco Barcelo, jonka kanssa Hannu ensimmäsenkin vaelluksensa teki vuonna 2011.
Lahden Judoseuran harjoittelukauden päättäjäisissä oli monenlaisia esteitä, mutta judokathan tietävät, että esteet on tehty voitettaviksi. Hennalan lakkautetun kasarmin esteradalla esteet olivat keskiviikkona tavallista hankalampia, mutta nekin selvitettiin taidolla, kunnolla ja hyvällä yhteishengellä.
Jaakko Mäenpää ja Lauri Vassi loistivat Lahden Judoseuran sovelletun judokoista kirkkaimmin sunnuntaina sovelletun SM-kisoissa Turussa. Jaakko taisteli alle 81-kiloisten newazassa kultaa ja Lauri saman sarjan hopealle.
RSS ATOM