Seuran historia

 Lahtelainen judo - taistelua ahtaudessa ja kylmyydessä

 

Vuonna 1970 alkoi lahtelaisten judokoiden taistelu kylmyyttä ja ahtautta vastaan. Nykyään ilmaa ja tilaa riittää huomattavasti enemmän, sillä siirtyminen vuonna 2009 uudelle Kamppailu-Areenalle helpotti vuosia jatkuneita tilaongelmia huomattavasti. Liipolan salin 140 neliömetrin tatamiala ja matala katto ovat vaihtuneet suuren hallin keskiosan harjoituspaikaksi, jossa mattoa on 234 neliömetrin verran.

Seura perustettiin vuoden 1969 lopulla. Tarkkaa päivämäärää ei ole toistaiseksi tiedossa, ja alkuaikojen tiedot ovat muutenkin hieman hataria. Seura aloitti nimellä Lahden Sugata ja rekisteröitiin 4.4.1970. Saman vuosikymmenen alkupuoliskolla seuraan perustettiin taidojaosto, mutta lajien tiet erkanivat vuonna 1987. Judon piti näkyä seuran nimessä, joten perustetiin Lahden Judoseura ry. Se rekisteröitiin 28.7.1987. Lahden Sugata jäi taidoseuran nimeksi.

Kun lahtelainen judo täytti 30 vuotta, Etelä-Suomen Sanomien urheilutoimittaja Mia Miettinen kävi salilla jututtamassa mm. Tapio Myllystä (1 kyu) , joka otteli menestyksekkäästi alle 70-kiloisissa 1970-luvulla. Aktiivinen judon harrastaminen on Tapsalta kuitenkin jo jäänyt. Hän on Sugatan ensimmäisiä SM-mitalisteja. Ensimmäinen on tiettävästi Matti Rehtola (2.dan), joka ainakin 2000-luvun alussa vielä kävi salilla, mutta nykyisin hän enimmäkseen meloo. Sittemmin erilaisia arvokisamitaleita ovat seuran kilpajudokat kahmineet vuosittain. Lehtijutussa Myllynen sanoi: "Ne, jotka aloittivat judon heti alussa, ovat pysyneet mukana. Sen verran homma vaati sisua, kun matot haettiin ennen harjoituksia Nastolan Judoseuralta ja vietiin sinne takaisin harjoitusten jälkeen", kolmekymmentä vuotta lajia harrastanut ja ruskean vyön suorittanut Tapio Myllynen muistelee.

Seuran ensimmäisestä harjoittelupaikasta ei lehdessä kerrottu, mutta useimmat harrastajat muistavat seuran toisen harjoituspaikan Urheilukeskuksen kisamontun kutsuvierasravintolan ja sen kylmyyden. Myllysen mukaan tyynellä ilmalla harjoittelu vielä onnistui, mutta kun verhot lepattivat 45 asteen kulmassa, oli harjoittelu mahdotonta. Jalathan siinä paleltuivat väkisinkin. 1970-luvun puolivälin tienoilla treenejä pidettiin Mukkulan koululla nyrkkeilykehän varjossa. Sieltä päästiin 1975-1976 legendaariseen Liipolan koulun alasaliin. Seuran pitkäaikainen päävalmentaja Seppo Aaltonen (4.dan) antoi lehtijutussa kunnian seuran luotsaamisesta alkuvuosista aina 1980-luvun lopulle Eero Luomalle, joka oli myös seuran ensimmäinen mustan vyön judoka. Eero menehtyi 1990-luvun lopulla.

 

Entisiä menestyksekkäitä seuran kilpailijoita

 

Sanna- Kaisa Isoranta ( os. Kolunen ): s. 1975. Seuran ensimmäinen mustavöinen nainen (1995) ja seuran ensimmäinen naisten Suomenmestari (1995). Loukkaantuminen 1996 lopetti kilpauran. Sen jälkeen mm. B-tyttöjen oto-valmentaja judoliitossa 2000 - 2006. 

Mika Mäkelä: s. 1971. Seuran ensimmäinen miesten Suomenmestari (1992) ja jo sitä aiemmin kahdesti pronssilla vuosina 1990 ja 1991. Siirtyi vuodesta 1993 edustamaan helsikiläistä Chikaraa sekä edusti Suomea myöhemmin myös useasti arvokilpailuissa. Voitti yhteensä kahdeksan miesten Suomenmestaruutta.

Tero Lahti: Kaksinkertainen miesten Suomenmestari ja Finnish Open voittaja sarjassa -73 kg.

Manne Isoranta: s. 1970. Yhteensä kaksitoista miesten SM-mitalia, joista kolme kultaista. Parhaimpina saavutuksinaan Veteraanien MM-kulta (2002) ja EM-pronssi. Palkittu Suomen judoliiton vuoden judokana vuosina 1999 sekä 2000 ja vuoden valmentajana vuosina 2011 sekä 2013. Siirtyi kilpauran loppupuolella edustamaan Lahden judoseuraa ja on kilpauran jälkeen toiminut menestyksekkäästi valmentajana. Valmentanut mm. olympiajudoka Johanna Ylistä ja poikien alle 18v maajoukkuetta. Nykyään edustaa myös seuran korkeimpia vyöarvoja, 4.dan. 

Sanna Laitinen: s. 1984. Kerimäeltä Lahteen muuttanut ensimmäinen Lahden judoseuran arvokilpailuedustaja aikuisten tasolla. Viisi naisten Suomen mestaruutta, alle 23v EM 5. vuonna 2004 ja aikuisten EM 7. vuonna 2005. Judon kilpauran jälkeen toiminut seuran hallituksessa kilpailupäällikkönä ja voittanut Suomenmestaruuden myös vapaaottelussa.

Niko-Tapio Niemelä: s. 1984. Kilpaura päättyi Lontoon olympiakarsintoihin 2012. Uran parhaita saavutuksia Tallinnan maailman cup osakilpailu voitto 2008, sotilaiden MM 5. 2005 ja alle 23v EM 5. 2005. Lisäksi yhdeksän aikuisten SM-mitalia, joista yksi mestaruus sarjassa -66kg. 

Tatu Saarinen: s. 1984. Kahdeksan miesten SM-mitalia ja viisi aikuisten PM-mitalia sarjoissa -60 ja -66 kg. Kilpauran jälkeen toiminut nuorten harjoitusten ohjaajana, seuran taloudenhoitajana sekä puheenjohtajana.

Tina Flick: s.1980. Kaksinkertainen naisten Suomenmestari ja Pohjoismaiden mestari.